Nitro-Babe

Musiikki Suomessa

Musikki kolikkopeleissä luo tunnelman

October 23rd, 2018 by admin

Sormet siirtyvät tottuneesti pelaajalla näppäimiltä toisiin, kolikkopelin vauhdikkaat tapahtumat saavat unohtamaan arjen paineet ja pelaaja sukeltaa pelin tunnelmaan. Pelimaailma tempaa mukaansa äänen, juonen, kilpailuvietin ja grafiikan avulla. Jokaisella osa-alueella on oma tärkeä tehtävänsä ja palasten loksahdellessa kohdilleen tuloksena on kolikkopelien aatelia. Musiikin voima peleissä jää helposti muiden varjoon, taustalla olevat soundit otetaan niin itsestäänselvyyksinä, ettei niitä osata arvostaa. Jopa tylsähköllä pimputuksella on pelissä oma tehtävänsä ja nykyisin pelimusiikkiin on opittu panostamaan enemmän kuin pelimaailman alkuvuosina. Pelimusiikin tunnustaminen omaksi alakseen on nostanut sen yhdeksi kilpailuvaltiksi peliyhtiöille.

Napit kaakkoon, peli jännitys voi alkaa

Pelimusiikin voiman voi testata laittamalla äänet pois päältä. Tällöin on helppo huomata miten tärkeää tehtävää äänimaailma hoitaa. Pelimusiikki johdattelee pelaajaa eteenpäin pelipolulla luoden erilaisia tunnetiloja. Pelin kliimaksin huomaa musiikin kiihtyessä ja kohti loppua kuljetaankin jo fanfaarien soidessa. Musiikin avulla ohjaillaan ja autetaan pelaajaa, sävelen tempo ja tyylilaji kertoo, kuuluuko nyt jännittää, sukeltaa täysillä kohti tuntematonta vai hidastella lopun häämöttäessä? Koska kyseessä on näkymätön osa peliä, ei sitä osata aina konkreettisesti arvostaa kuten näkyvää grafiikkaa ja tuntuvaa voittosummaa.

Pelimusiikin asialla

Musiikkia tuottavat henkilöt ovat olleet pitkään taustajoukoissa ja vasta viime vuosina he ovat alkaneet nousemaan esille. Onkin jo korkea aika antaa arvostusta näille taustajoukoissa puurtajille, joiden sävellykset ovat usein hukkuneet pelimaailman hulinaan. Suosituista peleistä on saattanut jäädä korvamato soimaan mutta biisiä ei ole löytynyt mistään. Nyt pelimusiikki on kuitenkin jo astunut konserttisaleihin ja estraadeille, soundit pelien taustalla ovat saaneet kasvot ja itse pelimusiikista on tullut oma itsenäinen harrastus.

Musiikki ja pelit kulkevat tiiviisti yhdessä, joten pelimusiikin säveltäjän täytyy tuntea ala hyvin. Musiikin tuottaminen elokuviin, sarjoihin tai lavoille on hyvin erilainen maailma kuin pelimaailma. Hyvä pelimusiikin tuottaja onkin usein itse pelaaja, joka ymmärtää kuinka sävelet toimivat oppaina pelissä.