Nitro-Babe

Musiikki Suomessa

Ramones

July 6th, 2015 by Liam Nicolas

Ramones on yksi kaikkien aikojen ikonisimpia punkbändejä. Se perustettiin vuonna 1974 ja muusikot käyttivät taiteilijanimenään Ramonea. Musiikilliselta tyyliltään bändi oli humoristinen, ja yksinkertaisilla biisirakenteilla haluttiin protestoida vallitsevan progressiivisen rockin kaavoja vastaan. Tuohon aikaan New York oli uuden, yksinkertaisemman ja ärhäkämmän, musiikkityylin syntypaikka ja Ramonesien kanssa uraansa aloittelivat monet artistit kuten Patty Smith, Blondie ja New York Dolls.

Menestys Euroopassa

Ramones julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1976. Vaikka New Yorkissa tapahtui paljon musiikin saralla, Ramones huomasi pian että sen musiikki vetosi enemmän Eurooppalaiseen yleisöön. He lähtivätkin Britannian kiertueelle, ja julkaisivat menestyksekkään It’s Alive -livealbumin kiertueensa jälkeen. Vuonna 1977 bändi julkaisi kaksi albumia, joista kehutulla Rocket to Russia -levyllä on muun muassa hittibiisi Sheena Is A Punk Rocker. Rumpalinvaihdoksen jälkeen julkaistiin Road to Ruin, jonka I Wanna Be Sedated lienee tuttu kaikille.

Uusia tuulia

Vuonna 1980 Ramones teki yhteistyötä tuottajalegenda Phil Spectorin kanssa, ja julkaisi albumin nimeltä End of the Century. Levyltä löytyy bändin versio The Ronettesin kappaleesta Baby I Love You, josta tuli listamenestys Britanniassa. 80-luvulla levyjen myynti laski hieman, ja yhtye lähti musiikillisesti uuteen suuntaan ottamalla mukaan hardcore-punkin vaikutteita. Yhtyeen kokoonpanossa tapahtui muutoksia, ja muutaman live- ja cover-albumin jälkeen yhtye lopetti toimintansa vuonna 1997. We’re Outta Here! jäi yhtyeen viimeiseksi levyksi.