Nitro-Babe

Musiikki Suomessa

Thrash Metal – Megadeth

July 23rd, 2015 by Liam Nicolas

Kun David Mustaine sai potkut Metallicasta oltuaan yhtyeen pääkitaristi, päätti hän perustaa vuonna 1983 yhtyeen nimeltä Megadeth. Nimi tarkoittaa ydinräjähdyksen aiheuttamaa miljoonien ihmisten kuolemaa, tosin Mustaine jätti toisen a:n nimestä pois. Bändistä on tullut osa niin sanottua trash metallin neljää suurta, johon kuuluvat Megadethin lisäksi Anthrax, Slayer ja Metallica.Megadeth sai jo debyyttialbumillaan, joka tehtiin pienelle levy-yhtiölle, kohtuullisen kaupallisen huomion ja kiinnitti sillä isompien levy-yhtiöiden huomion. Yhtye allekirjoitti sopimuksen Capitol Recordsin kanssa ja julkaisi toisen albuminsa 1986 nimeltään ”Peace Sells… But Who’s Buying?” Levy vaikutti erityisesti underground-metallin maailmassa, mutta kuuluisuutta yhtye sai tuona aikana ennen kaikkea bändin sisäisten ristiriitojen sekä aineiden käytön vuoksi, eikä niinkään musiikillisista kyvyistään. Vuonna 1990 Megadeth sai kuitenkin rivinsä vakiintumaan ja alkoi julkaista platinaa myyviä albumeja toinen toisensa perään.

Kiellettyjä videoita, kovia lausuntoja

Vuosien mittaan Megadeth on niittänyt mainetta sisäisten ristiriitojensa lisäksi myös sanoituksillaan. Esimerkiksi kappale ”A Tout Le Monde” ei ainoastaan joutunut MTV:n kieltämien videoiden listalle, vaan yhdistettiin sanoituksillaan kouluampumiseen Montrealissa 2006 sekä sen uskottiin kannustavan itsemurhaan. Mustaine kertoi, että laulu kertoo unesta jossa hänen äitinsä tuli takaisin taivaasta ja laulussa kannustetaan huomioimaan ihmiset vielä, kun he elävät. Tästä huolimatta video kiellettiin niin sanoitusten kuin myös sen vuoksi, että siinä ihmiset hyppivät takaisin hautoihinsa. Laulusta tehtiin nykyaikainen versio vuonna 2007, jossa vierailee Christina Scabbia. Laulu sai kokonaan uuden elämän, vaikka MTV ei edelleenkään suostunut sitä soittamaan.Mustaine on haastatteluissaan usein haukkunut entisiä yhtyekavereitaan Metallicassa kuin myös kaikkia, jotka ovat Megadethin jättäneet. Osa faneista haluaisi mm. Nick Menzan takaisin, mutta Mustainea lainaten ”se olisi kuin laittaisi mädäntyneen hampaan takaisin suuhun”. Hän myös syyttää Metallicaa sanojensa vääristelystä dokumentissa Some Kind of Monster. Näiden tapahtumien lisäksi Malesia kielsi yhtyeen esiintymisen vankilan uhalla vuonna 2001, koska yhtyeen imago ja musiikki ovat liian negatiivisia. Vuonna 2003 Mustaine kääntyi kristityksi käsivammasta selvittyään eikä enää suostunut esiintymään anti-kristillistä viestiä levittävien yhtyeiden kanssa.

Levyistä kolikkopeleihin

Nykyaikana isoilla bändeillä on myös kattava valikoima erilaista merchandise-tuotetta. Albumien lisäksi tarjolla on paitoja, shottilaseja sekä plektrasettejä. Megadethillä on näiden tavallisten fanituotteiden lisäksi oma kolikkopelinsä: Peliä voi pelata Full Tiltin sivulla, jossa se toimii yhtenä tunnistettavimmista esimerkeistä nettikasinon tarjonnassa. Pelaamisen aikana voi kuulla Megadethin kuuluisimpia hittejä, kuten Symphony of Destructionin ja samalla voittaa rahaa, jos onnea on mukana matkassa.Hauskana yksityiskohtana bonusmerkkinä toimii jopa yhtyeen maskotti Vic Rattlehead, luurankomainen hahmo, jonka tarkoitus on ilmentää ajatusta “älä näe pahaa, älä kuule pahaa, älä puhu pahaa.” Vic löytyy melkein jokaisen Megadeth-albumin kannesta, ja sopii näin ollen hyvin kolikkopelin bonussymboliksi.

Megadeth vastaan Musta Barbaari

Vuonna 2014 Megadeth oli soittamassa Qstockissa, Oulussa. Samaan aikaan Musta Barbaari aloitteli juuri keikkaansa, kun Megadethin kiertuemanagerilta tuli ehdoton käsky, että keikkajärjestäjien on katkaistava sähköt miehen keikalta. Musta Barbaari ehti lopulta esittää vain YouTube-hittinsä.Kostona Musta Barbaari juoksi myöhemmin alkaneen Megadethin keikan aikana lavalle ja repi paidan päältään, keskeyttäen heidän esiintymisensä. Keikkajärjestäjän mielestä Mustan Barbaarin toiminnassa arviointikyky petti pahasti ja mies poistettiin tapahtuman seurauksena festivaalialueelta. Sosiaalisessa mediassa kiehui asian osalta jonkun aikaa molempien artistien fanien laittaessa napit vastakkain.

Megadethin perintö ja tulevaisuus

Vuoteen 2014 saakka Megadeth on ehtinyt myydä reilusti yli 50 miljoonaa albumia. Yhtye onkin harvoja suureen kaupalliseen menestykseen nousseita yhtyeitä 1980-luvun amerikkalaisesta trash metal piiristä. Yhtye on aiemmin mainittujen kolmen muun suuren (Metallica, Anthrax, Slayer) ohella trashin kantaisä ja vaikuttanut omalla tuotannollaan kyseisen tyylin kehittymiseen. Megadethin ansiosta trash tuli tunnetuksi myös maissa, joissa sitä ei ennen tunnettu. Myös yhtyeen kansitaide on inspiroinut lukuisia yhtyeitä ympäri maailmaa.Tällä hetkellä Megadeth tekee satunnaisia konsertteja sillä yhtye on työstämässä uutta, vielä nimeämätöntä, albumiaan. Julkaisun pitäisi alkuperäisen suunnitelman mukaan tapahtua vielä tämän vuoden aikana ja 15 kappaletta on jo valmiina. Studiossa tulee soittamaan mm. Lamb of Godin rumpali Chris Adler, sillä Megadeth on jälleen jäsentenvaihdosten keskellä. Nähtäväksi jää, millainen levy on tulossa kuin myös, ketkä soittavat mahdollisissa konserteissa julkaisun jälkeen.